Ranuan Tarvikekeskus Oy kasvussa

07.05.2021
Ranuan Tarvikekeskus Oy kasvussa

Ranuan Tarvikekeskus Oy laajensi toimintaansa Kokkolaan toukokuussa 2021 ostamalla Dailymotorsin liiketoiminnan. Yhtiön viisi (5) työntekijää siirtyivät Tarvikekeskuksen työntekijöiksi.

Laitevalikoiman sekä laitemyynnin vahvan kasvun johdosta Ranualla on palkattu jo kahdeksas työntekijä laitekokoonpano- ja varastotoimintoihin entisiin Fazerin tiloihin. Ranuan Teeritien toimipisteeseen on suunnitteilla myös huoltohallin laajennustyö.

Rovaniemi puolestaan vahvistaa Honda moottoripyörien jälleenmyyntiä Lapin alueella. Rovaniemellä on tehty myymäläilmeen muutos, ja esimerkiksi Hondan moottoripyörät sekä Husqvarnan uusi myymäläkonsepti ovat nyt näyttävästi esillä.

Oulussa on sovittu mittava rakennusprojekti, joka tuo uudelle Tarvikekeskus Oulun kaupalle 3000 + 700 neliön tilat. Projekti on jo aloitettu ja sen on määrä valmistua keväällä 2022.

Verkkokaupan voimakas kasvu on ollut havaittavissa viimeisen kahden vuoden aikana, myynnin kasvu on moninkertaistunut vuodesta 2018. Vuoden 2021 myynnistä odotetaan jälleen uutta ennätystä.

Timo Lapinoja Ranuan Tarvikekeskus Oy:n toimitusjohtajaksi 

Ranuan Tarvikekeskus Oy on nimittänyt Timo Lapinojan (54) uudeksi toimitusjohtajaksi 18.3.2021 alkaen. Hän tulee keskittymään muun muassa yrityksen kehittämiseen.
Timo Lapinoja on aiemmin toiminut toimitusjohtajana kansainvälisissä yrityksissä Skandinaviassa ja taustalla eri suomalaisyrityksissä kahden viimeisimmän vuoden ajan. Aloittaessaan Ranuan Tarvikekeskuksen toimitusjohtajana Timo Lapinoja luopuu muista toimistaan ja keskittyy kehittämään Tarvikekeskus Oy:n nykyistä toimintaa sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Yhtiön pääomistaja Jari Heikkilä jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja keskittyy konemyynnin kehittämiseen.

Muita nimityksiä

Ketjupäälliköksi on nimitetty Kalle Jaakola.
Markkinointipäälliköksi on nimitetty Jaana Salmela.
 
Ranuan Tarvikekeskus Oy palkkalistoilla on tällä hetkellä reilu 80 työntekijää, joista Ranualla yhteensä 25.
 
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Timo Lapinoja p. 040-769 6659.

Kaikki uutiset